< >

Uutiset

Joulupukkia etsimässä

Retki 10/2014 ilmestyi torstaina 4. joulukuuta. Lukijat pääsevät Korvatunturille tehdyn hiihtovaellukseni tunnelmiin etsimään joulupukkia ja kuulemaan Itäkairan prinsessan vaellusviisauksia. Lehdessä on myös laatimani yhden sivun uutisartikkelini risukeittimien kokoontumisajoista.


Risukeitinten kokoontumisajot

Olen kustuvieraana mukana lauantaina 25.10.2014 Inkoossa järjestettävässä Risukeitinten kokoontumisajoissa. Kerron tapahtumassa kirjoistani, retkistäni ja annan vinkkejä juuri sinun retkesi onnistumiseksi.


Suomenselän tuvilla

Retki 8/2014 ilmestyi perjantaina 26. syyskuuta. Ottamassani kansikuvassa kisataan Snowflakes seikkailussa, josta kirjoitin kisaraportin. Kilpailijoilla on selässään testissä olleet seikkailureput, joita käsittelen testipäällikkönä kymmenen sivun verran. Omasta mielestäni kiehtovin artikkeli kertoo tällä kertaa Suomenselästä, jossa kävin Peuranpolun pohjoispäässä peräti 12 autiotuvalla.


Teltat ilman kiiloja

Retki 7/2014 ilmestyi maanantaina 25. elokuuta. Kansikuvien sarja jatkuu osaltani edelleen, sillä kansi oli tälle vuodelle jo neljäs. Kannessa esiintyvä teltta saa monta seuraajaa ruotiessani testissä parasta ilman kiiloja seisovaa, kaksikolle sopivaa telttaa. Vien lukijat lisäksi neljän sivun kierrokselle Sukulanrakan hiidenkirnuille.


Käsivarren kulttuuria etsimässä

Retki 5–6/2014 ilmestyi tiistaina 1. heinäkuuta. Tuplanumeron aloittaa kymmenen sivun perehtyminen Käsivarren Lapin kulttuurikohteisiin. Juttu perustuu painossa olevaan kirjauutuuteeni: Kilpisjärvi Halti Retkeilyopas ja kartta. Melon Rahjan silakkasaaristossa ja kapuan perheeni kanssa Oolannin huipulle, Manner-Ahvenanmaan ainoalle autiotuvalle. Lisäksi laitan kesäiset untuvamakuupussit paremmuusjärjestykseen testin muodossa. Retken kansikuva on tälle vuodelle jo kolmas ottamani!


Örön salaisuudet

Retki 4/2014 ilmestyi torstaina 15. toukokuuta. Vie lukijat kahdeksan sivun vierailulle suljetulle sotilassaarelle, Örööseen, jonka ainutlaatuiseen historiaan ja luontoon pääsee tutustumaan vain matkailuyrittäjien asiakkaana. Lisäksi tarkastelen lyhyesti kompressioukkia. Retken kansikuva on jälleen minun ottama!


Autiotupia aitiopaikoilla!

Retki 3/2014 ilmestyi torstaina 3. maaliskuuta. Esittelen lehdessä 10 sivun artikkelissa autiotuviksi muuttuneita palovartiomajoja. Lisäksi tutustutan lukijat Punkaharjun uuteen lumikenkäpuistoon ja Suomen metsämuseo Lustoon. Pakinoin myös Suomen eteläisimmästä laskettelurinteestä ja aiheeseen liittyvistä koordinaattikiemuroista. Lehti sisältää myös Nuuksio Retkeilyopas ja kartta -teokseni arvostelun.


Fatbikella töihin

Kotivinkki haastatteli minua työmatkapyöräilystäni – fatbikella 38 km jokaisena toimistopäivänä. Haastatteluni sivun kuvalla on luettavissa Kotivinkin numerosta 3/2014.


Pakkasta, tuulta ja jäätä!

Retki 2/2014 ilmestyi torstaina 20. tammikuuta. Vien lukijat 10 sivun hyytävälle hiihtovaellukselle riekkojen ja rautujen maahan, Paistuntureille. Lisäksi esittelen Saraakallion kalliomaalausten parhaimmistoa ja Romvuoren jääkiipeilypaikan Nuuksion kansallispuistosta.


Uutuuskirja verkkokaupassa

Nuuksio Retkeilyopas ja kartta -teoksen uudistettu ja laajennettu painos on ilmestynyt. Juhlistamme kirjauutuutta avaamalla samalla Retkeilymedia Aholan uudet kotisivut ja verkkokaupan. Tervetuloa viihtymään!


Arpaisten autiotuvilla

Retki 1/2014 ilmestyi torstaina 16. tammikuuta. Hiihdän lehdessä ystävieni kanssa kuuden sivun taipaleen Arpaisten reitillä Soinin ja Ähtärin rajaseudulla. Reittimme vie myös tuntemattomille autiotuville, kuten vuonna 1885 rakennetulle Motti-Milian kämpälle.


Fatbike televisiossa

Lainasin läskipyörääni, fatbikea, toimittaja Mikko Kekäläiselle, kun hän pyöräili Erätulilla-ohjelmassa Pelstin kanssa Ahvenanmaalla. Ohjelmassa näkyvä punainen fillari laukkuineen on minun unelmapyöräni. Kyseisen jakson voi katsoa YleAreenasta 20.1.2014 asti.


Polkupyörällä Haltille

Retki 9/2013 ilmestyi torstaina 19. joulukuuta. Kannessa komeilee ottamani kuva fatbikesta, ja lehdestä löytyy kymmenen sivun matkakertomus minun ja kaverini Petterin talvipyöräilystä Kilpisjärveltä Haltille ja takaisin. Kerron lukijoille myös ensijäiden kokemuksista ja retkiluistelusta Liesjärven kansallispuistosta.


Retkeilygurun haastattelu

Espoon paikallislehti, Länsiväylä, julkaisi keskiviikkona 4.12. artikkelin minusta. Lehti nimitti minua lehdessä retkeilyguruksi. Artikkelin voi lukea myös täältä.


Ruskaretki Koitajoelle

Retki 5-6/2013 ilmestyi keskiviikkona 28. elokuuta. Vien tuplanumeron lukijat tutustumiskierrokselle maamme matkailuteille. Suomen itäisimmässä kolkassa, Koitajoella, kiskon jokilauttoja savotoiden ja taisteluiden näyttämöllä.